Rikoslain muutos avasi ovet rahapelaamiselle
Tiistai 6. huhtikuuta 1926 ei jäänyt historiaan erityisen näyttävänä päivänä Arkadianmäellä. Eduskunta hyväksyi tuolloin niukalla enemmistöllä Kyösti Kallion hallituksen esityksen, joka kumosi vuoden 1889 rikoslain rahapelikiellot. Käytännössä muutos tarkoitti sitä, että raha-arpajaiset saivat ensimmäistä kertaa laillisen aseman Suomessa. Taustalla vaikuttivat puhtaasti taloudelliset syyt: erityisesti konkurssin partaalla horjunut Suomalainen Ooppera tarvitsi kipeästi uusia rahoituslähteitä. Valtion kulttuurimäärärahat eivät yksinkertaisesti riittäneet.
Oopperaväki oli ajanut arpajaisten laillistamista jo 1910-luvun taitteesta lähtien. Tosin lopullinen sysäys tuli vasta, kun rahoitusvaje kasvoi kestämättömäksi. Toukokuussa 1926 annettiin Suomen ensimmäinen raha-arpajaisasetus, ja marraskuussa järjestettiin jo ensimmäiset valtakunnalliset arvonnat.
Hevosurheilijat halusivat oman pelinsä
Kulttuurisektorin ohella hevosurheilupiirit haikailivat 1920-luvulla rahapelituottojen perään. Suomen Ravirenkaan johdolla totalisaattorista toivottiin taloudellista pelastusta sekä raviurheilulle että hevoskasvatukselle, joka oli tuolloin vielä vahvasti hevosvetoisen yhteiskunnan kulmakivi. Merkittävin este oli kuitenkin voimassa ollut rikoslaki. Se oli vuonna 1922 estänyt aivan kalkkiviivoilla totalisaattoriasetuksen antamisen.
Vaikka kulttuuri- ja hevosurheilupiirit jakoivat saman motiivin – lisärahoituksen tarpeen – rahapelaamisen laillistamista ajettiin käytännössä kaksilla eri raiteilla. Arpajais- ja totalisaattorihankkeet eivät kohdanneet julkisessa keskustelussa, mutta silti ne hyötyivät toisistaan. Totalisaattorikysymys toi rahapelaamisen laajemman yleisön tietoisuuteen vuosina 1922–1924, mikä todennäköisesti valmisti asenneilmapiiriä myös raha-arpajaisten hyväksymiselle.
Samat argumentit puolesta ja vastaan
Suhtautuminen rahapelaamiseen jakautui 1920-luvulla tuttuun kahtiajakoon. Vastustajat vetosivat moraaliseen paheksuttavuuteen, luterilaiseen työn etiikkaan ja pelkoon siitä, että pelaaminen lisäisi rikollisuutta ja vahingoittaisi erityisesti alempia yhteiskuntaluokkia.
Kannattajat argumentoivat pragmaattisemmin. Laillistamisen myötä pelaamisesta tulisi julkisen kontrollin alaista toimintaa, ja kansalaiset osallistuisivat vapaaehtoisesti merkityksellisten kohteiden tukemiseen. Valtion valvonta pitäisi haitat aisoissa, protektionismi suojelisi ulkomaisilta vaikutteilta ja taloudellinen hyöty kohdistuisi oman kansakunnan parhaaksi. Juuri nämä samat perustelut kantavat edelleen Suomen rahapelimonopolin ytimessä.
Totalisaattorin nousu ja lama-ajan lasku
Rikoslain muutoksen jälkeen asetus vedonlyönnistä hevoskilpailuissa annettiin marraskuussa 1927. Pelituotot ohjattiin hevoskasvatuksen edistämiseen ja totalisaattorikilpailuja järjestäneiden yhteisöjen hyväksi. Ensimmäiset totalisaattoriravit kilpailtiin Helsingin Pohjoissataman jäällä 5. helmikuuta 1928.
Arpajaistoiminta kasvoi ja vakiintui nopeasti – edunsaajina ooppera- ja teatteritaide hyötyivät merkittävästi. Totalisaattorista ei sen sijaan tullut hevostalouden rahasampoa. Korkeat kustannukset, valtiota suosiva tulonjako ja yleisen kiinnostuksen hiipuminen johtivat 1930-luvun lama-aikana hevospelaamisen suosion jyrkkään laskuun. Raha ja sen puute olivat kuitenkin lopulta se yksinkertainen syy, joka sata vuotta sitten käynnisti koko suomalaisen rahapelijärjestelmän kehityksen.
Vuoden 2027 lisenssijärjestelmän avautuessa Suomen rahapelikenttä on jälleen murroksessa – kuten sata vuotta sitten.